Se tunne, kun motivaatio on korkeimmillaan ja sitten sairastut

Otsikko selittääkin vähän tän hetken fiiliksiä..Viime yö meni taas heräillessä jatkuvasti ja nyt sekä minä, että poika ollaan ilmeisesti tulossa kipeäksi. Mulla tosin toistaiseksi ei vielä muuta kuin kurkku tulessa ja puhti hiukan poissa (mikä tosin johtuu varmaan noista huonoista öistä). Oliver ei suostunut enää puoli seitsemän jälkeen nukahtamaan uudelleen, joten meillä olisi ollut hyvin aikaa jo heti aamusta käydä vetäisemässä pieni aamulenkki. Toi ukkeli on vaan valitettavasti niin räkänen ja rohiseva, ettei me kyllä poistuta kotoa kuin korkeintaan ruokakauppaan hakemaan loppuviikon ruoat, sekä hakemaan apteekista vähän flunssan torjunta-aineistoa.

Ai että mua ottaa päähän! Mä niin toivon, että tää kurkkukipu ym menee tän päivän aikana ohi ja selviän säikähdyksellä. Vaikka mä tiedän, että tää on ihan turhaa, niin kyllä mua pelottaa liikuntamotivaation puolesta tällaset takapakit. Just kun sain taas kunnon innostuspotkun ja pääsin kunnolla kiinni tohon liikkumisen makuun, niin sitten käy näin -,- oon varma, että joka ikinen liikkuja/ kuntoilua harrastava tietää tän tunteen..Mä oon vielä tällanen, että vaikka kuinka näyttäs siltä että on tulossa kipeäksi, niin en vain osaa rauhoittua lepäämään. Enköhän mä tänäänkin tartu tossa kohta imurin varteen ja puunaa tän kämpän lattiasta kattoon, kun ei pääse lenkille.

Noh. Onneksi sairastelun jälkeen tulee taas ne terveet päivät ja pääsee taas kiinni treeniarkeen.

Ja onneksi telkkarista tulee sentään laatuohjelmaa :D

täältä

Mä katon tän joka aamu! Tää on niin ihanan kesäinen ohjelma ja koska ensimmäistä kertaa näin tästä jakson viime kesänä mökillä, niin tulee aina se reissu mieleen :) Mä muutenkin kyylään kaikki leipomisohjelmat mitä vaan löydän. Niitä vaan tulee harmillisen vähän, mikä on aika jännä, kun miettii kuinka suuri osa telkkarista tulevista ohjelmista on ruokaan liittyviä.

Tää mun leipomisharrastus ei mee kyllä yhtään yksiin mun ruokavalion ja herkkujen vähentämisoperaation kanssa :D mä haluisin leipoa paljon useammin, mutta jotenkin se tuntuu oudolta, jos ei saa sitten itse syödä niitä herkkuja. Pakastin on sullottu täyteen pullaa ja koska tästä asunnosta ei löydy muita herkkusuita mun lisäksi kuin Tomppa (Oliverin kanssa ollaan aika tarkkoja siitä, mitä hänelle tarjotaan ja sokerisia herkkuja hän kerkiää saamaan sitten myöhemmin elämässään yllinkyllin) ja se ei jaksa syödä sitä koko leipomispaljoutta yksin. Pitäisi siis kutsua aina kavereita tai sukulaisia kylään, jottei puolet leipomuksista lennä sitten viikonlopun jäljiltä roskiin. 

Lauantaina ajattelin kyllä paistaa pitkästä aikaa lettuja ja ehkä myös tehdä mokkapaloja ja niitä kumpaakin meinaan kyllä syödä niin että napa paukkuu! Ens viikonloppuna alkaa mun herkkujen vähentämisprojekti, eli aikaisemmat 2 herkkupäivää/viikko muuttaa tästä lähtien yhdeksi herkkupäiväksi viikossa. Saa nähä miten onnistuu. 

Tässä vielä toinen ohjelma, mikä katsotaan Oliverin kanssa kimpassa lähes päivittäin

täältä

Tää on ihan paras ohjelma :D Oliver juoksee vaikka toiselta puolelta kämppää kattomaan tätä, kun kuulee tunnarin. Okei...mä myönnän että saatan joskus hiukan ruveta vähän hihkumaan kun tää alkaa, niin ehkä Oliver tunnistaa siitä :D