keskiviikko 30. marraskuuta 2011

hiuksia, kynsiä, sosetta ja siivousta

Hiuskriisi iski taas ja päätin nyt sitten etten värjääkään hetkeen, on päässyt tuo kuontalo niin huonoon kuntoon. Aikaa kun ei oikein löydy siihen, että ihan ajan kanssa hoitaisi hiuksia. Suihkun hoidan nykyään joko illalla nopeasti, tai sitten päivällä kahdessa osassa (hiukset ja kroppa eri aikaan) pojan nukkuessa. Ja pakko kyllä myöntää että ihan liiallisella värjäämisellä ääripäästä toiseen olen saanut tän tähän kuntoon. Kesällä 2010 mulla oli vielä pitkä ihana tukka :( sen jälkeen se on vaan lyhentynyt lyhenemistään...

Kynnet taas ei ole pitkään aikaan ollut niin hyvässä kunnossa kun mitä nyt on. Harmi että nyt siivousinspiksen aikana olen lätrännyt ne melkein piloille. Koko raskausajan mun kynnet oli ihan kuolemankielissä ja tuntu että hyvä kun eivät lohkea kokonaan pois :D. Nyt täytyy vaan nauttia tästä lohkeilemattomuudesta.

Niin tuosta siivousinspiksestä.. olen siis saanut nyt jonkun joulusiivouskohtauksen ja olen koko tämän viikon jynssännyt kaappien ovia, ikkunan karmeja ynnä muuta yhtä oleellista :D toisaalta ihanaa kun saa jotain hyödyllistä aikaan, mutta sitten taas ei kyllä ole omaa aikaa yhtään kun sitä joko hoitaa poikaa, tai sitten pojan nukkuessa jynssää kämppää. Mä vaan niin inhoan kaikkea pinttynyttä likaa sellasissa paikoissa, mitä ei yleensä ole tapana siivota.

Sunnuntaina oltiin porukoiden luona sosetalkoissa. Soseutettiin porkkanaa ja bataattia ja pakastettiin jääpalamuotteihin, niin on sitten valmiit annokset kutakin makua.. Nyt on sitten meidänkin pakastimessa eväät odottelemassa :) kovasti jo odottelen että pääsee syöttämään pojalle kiinteitä. Sen aika olisi sitten kun lähennellään tuota neljän kuukauden ikää,  imetys kun ei ole sujunut enää yhtä sutjakkaasti kuin aikaisemmin. Oliver ei malta millään odottaa herumisen alkamista vaan rupeaa jo siinä vaiheessa kitisemään kun tissi menee suuhun. Sitten hän jaksaa imeä juuri sen aikaa kun maitoa tulee reippaasti, minkä jälkeen kitinä alkaa uudestaan, enkä kyllä millään jaksa uskoa että maha olisi jo siinä vaiheessa täysi.. Jätkä siis haluaisi vain niellä eikä tehdä yhtään töitä :D toivotaan että tämä imetys joten kuten sujuisi edes sinne puolen vuoden ikään asti.

Hiukan tuli nyt hätäsesti rustattua :D toivottavasti tästä sepustuksesta ottaa edes jotain tolkkua.

NIIN ja meitin pieni kierähti tuossa viikko sitten ensimmäistä kertaa mahalta selälleen <3 ja nyrkin jyystämisestä ja kuolaamisesta päätellen hampaitakin olisi jo pikkuhiljaa tuloillaan..

perjantai 25. marraskuuta 2011

Fysioterapeutin jumppaohjeet

Käytiin nyt aamusta siellä fysioterapeutin pakeilla ja oli kyllä todella antoisa käynti. Terapeutti oli oikein ammattitaitoinen ja ihana ihminen ja käynnistä jäi kaikin puolin hyvä mieli. Kontrollikäynti onkin sitten 15.12. Toivottavasti saadaan tuloksia aikaan.

Neuvolasta saatiin siis lähete tuonne fysioterapiaan ja syynä oli se, että n. kuukausi sitten huomattiin Oliverin selkeästi suosivan oikeaa puolta. Poika siis nukkuessaan piti päätään aina oikealle päin ja hereillä ollessaan haluaa katsella vain oikealle. Lisäksi Oliverin oikean puolen kylkilihakset on kehittynyt paremmin kuin vasemman puolen, mikä näkyy niin, että Oliver pitää pystyasennossa ollessaan kroppaansa ns. kaaressa oikealle päin.

Terapeutin mukaan tämä saattaa johtua vaikeasta synnytyksestä ja mahdollisesta huonosta asennosta kohdussa. Tai sitten yksinkertaisesti Oliverille on vain kehittynyt "huono tapa" suosia yhtä puolta, mikä saattaa johtua liian yksipuolisesta sylissäpitotavasta. Ohjeeksi saatiin niskan ja vasemman kyljen jumppaamista.

Sylissä:

                                                  "Kupissa"



  • Aseta vauva oikealle kyljelleen selkä tuettuna itseäsi vasten.
  • Tue oikea olkapää vasemmalla kädelläsi.
  • Venytä allaolevaa oikeaa kylkeä.


Niskan vahvistamisasento

  •  Aseta vauva oikealle kyljelleen selkä tuettuna itseäsi vasten.
  • Oikea käsi vauvan kainalon alta rintaa tukien.
  • Älä tue vauvan päätä, jolloin vauva joutuu itse sitä kannattelemaan -> niska vahvistuu.
                                                                                     Olkapäällä ohjaus


  • Pidä vauvaa oikealla olkapäällä, tällöin vauva katselee automaattisesti vasemmalle päin.



 
Lattialla tai pöydällä:
  
Kylkiasento


  • Pidä vauvaa oikeassa kylkiasennossa ---> vauvan oikea kylki pysyy suorassa ja vauva ei saa päätä käännettyä oikealle päin.
  • Voit tukea asentoa pitämällä kiinni pepusta.    
  
Pään tukeminen kädellä
  
  • Houkuttele vauvaa katsomaan vasemmalle lelujen ja puheen avulla
  • Tue ja ohjaa samalla hellästi kädellä vauvan päätä vasemmalle päin.
  • Älä kuitenkaan pakota jos vauva hangoittelee vastaan.




Katsekontakti


  • Pidä vauvan päätä käsillä suorassa niin, että hän katsoo sinua.
  • Jutelkaa ja seurustelkaa.





 Mahallaan

  • Pidä vauvaa mahallaan useita kertoja päivässä.
  • Pidä mahallaanolohetket sen pituisina, miten vauva jaksaa siinä asennossa olla.





Lisäksi käskettiin tarkkailemaan pään asentoa Oliverin istuessa sitterissä tai autoistuimessa. Jos pää ei pysy suorassa, niin päätä voi tukea esim laittamalla pieni pyyhe tukemaan päätä suoraan. Kun kummankin puolen lihakset tuntuvat olevan tasapainossa keskenään, voi jumppausta jatkaa vielä kehittämällä monipuolisesti kumpaakin puolta.

torstai 24. marraskuuta 2011

kroppaa, hiuksia ja vauvajuttuja



 Vaaka näytti aamulla 51,6 kg. Oon enemmän kun tyytyväinen tohon painoon ja siihen se voisi vaikka jämähtää :). Muutenkin oma kroppa alkaa taas pikkasen muistuttaa sitä, mitä se oli ennen raskautta, enkä oikeastaan vaadikkaan itseltäni että ihan samoihin mittoihin pääsisinkään.


Nyt alkais olemaan taas hiustenvärjäysaika. Nyt kun mulla on vähän aikaa ollut melkein luonnollisen väriset hiukset ( :D ) niin voisin haluta taas jotain vähän punertavaa tummempaa sävyä. Erityisesti ihailen erään kaverin hiusväriä ja luultavasti vähän samansuuntaista etsin itsellekin (terkkuja vaan Nellille, luet tän kumminki :D ).




 Oliver on alkanut nukkumaan paremmin yöllä. Ollaan nyt vakituisesti annettu viimeinen iltasyöttö pullosta, minkä vuoksi poitsu jaksaa nukkua aluksi 4 tuntia yhteen menoon. Mulla kerkiää sillä aikaa rinnat mukavasti pakkautumaan, minkä vuoksi maitoa alkaa seuraavalla heräämisellä herumaan helpommin, poitsu kun on ruvennut varsin kärsimättömäksi. Tän neljän tunnin jälkeen heräämiset tihentyy pikkuhiljaa mitä enemmän aamua kohti mennään.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

lauantai

Eilen oltiin piipahtamassa Helsingissä kaverin tuparipikkujouluissa koko perheen voimin. Oli ihanaa päästä moikkaamaan kavereita. Olin päivän aikana pumpannut 2 pullollista maitoa, ettei tarttisi siellä kaikkien edessä imettää. Imettäminen isossa porukassa ei haittaa mua, jos ollaan omien seinien sisäpuolella, mutta jotenkin mun mielestä olisi vähän epäkohteliasta vetää yhtäkkiä tissi esiin tupareissa :D. Otettiin mukaan vaunujen kantokoppa, että olisi joku paikka mihin pojun voi laskea ja johon hän voi sitten nukahtaa jos alkaa väsyttää.

Oliver jaksoi todella hyvin koko vierailun ajan, joka siis kesti 2,5 tuntia. Oltiin otettu viimeiseksi takarajaksi että 19.30 viimeistään lähetään, että muut vierailijat pääsevät aloittamaan kunnolla juhlinnan. 19.30 näytti auton kello kun lähettiin :D. Oli muuten rintavarustus HIUKAN pakkautunu siinä vaiheessa.

Kiitokset vielä Marjolle! <3

Viime yö oli ihan ennätyksellinen, nimittäin Oliver heräsi ekan kerran vasta 3.30, ja tämän jälkeen uudestaan vasta 6.30! Ensimmäinen kerta kun sai nukkua noin pitkään :) Aamulla poikakin oli yhtä hymyä kakkoja vääntäessään <3



perjantai 18. marraskuuta 2011

Neuvolakuulumisia

Keskiviikkona oli taas neuvolapäivä. Ihan hassua kun noita neuvoloita on vaan kerta kuukaudessa, kun loppuraskaudesta siellä rampattiin jatkuvasti :) melkein jopa toivoisin että noita kertoja olis vaikka 2 kertaa kuukaudessa, koska mun mielestä on tosi mukavaa päästä juttelemaan vauvajuttuja ihan ammattilaisen kanssa ja tietysti myös nähdä kuinka hienosti poika kasvaa. Nyt tosin mua jo valmiiksi hirvittää se seuraava neukkukerta kuukauden päästä kun poikaa odottaa ne kaksi piikkiä...kääk...

Painoa oli 6240 g, pituutta 59,8 cm ja päänympärys 40 cm.

Juteltiin myös tuosta pojan suosimasta päänasennosta, kun poitsu edelleen vain haluaisi aina sekä nukkua että katsella oikealle päin. Kun kävi ilmi, että kaikki neukkutädin vinkit oli meillä jo kokeiltu niin saatiin lähete fysioterapeutille ja käynti meillä onkin jo ensi perjantaina. Ollaan tossa porukalla miehen, mun äidin ja vähän muidenkin kanssa pohdittu että mistä tää voi johtua että poika suosii niin paljon oikeaa puolta ja ollaan tultu siihen tulokseen että saattaisi johtua rankasta synnytyksestä, lihasten ja nivelten heikkoudesta tai sitten ihan vaan siitä että pojalla on niin sanotusti "lempisuunta". Tottakai Oliver välillä nukahtaa pää vasemmalle päin ja kun jonkin aikaa houkuttelee niin myös hereillä ollessaan katselee vasemmalle, mutta mun mielestä kuitenkin ihan hyvä tarkistaa tilanne ammattilaisen luona.

Meillä onkin hassu ilta tänään, kun poitsu nukkui viidestä seitsemään, nukahti uudestaan tossa yhdeksän aikoihin ja nyt herättyään imi ilman suurempia ininöitä :) ei siis yhtään hänen tapaistaan tähän aikaan illasta.  Ehkä se jokailtainen huutokonsertti onkin vain myöhässä aikataulusta tai sitten meillä oikeasti onkin pitkästä aikaa vähän rauhallisempi ilta :)

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

ai mikä kuntoilu?

Eilen illalla vaaka näytti 52,6 kg. Vaikka toi paino nyt vähän heittelee niin olen tosi tyytyväinen siihen miten se on pudonnut :) varsinkin kun ottaa huomioon että mun ruokavalio on ihan retuperällä (tiedän, pitäs yrittää tsempata kun kerran imetän) eikä toi mun kuntoiluprojektikaan oo ihan ollut sitä mitä piti :D Crosstrainer on saanu levätä ihan rauhassa tossa sohvan vieressä.
Ihan kohtuullisen pitkiä ja reippaita vaunulenkkejä olen kyllä jaksanut käydä, mutta jos vähänkin väsyttää niin oikasen kyllä lyhyemmän reitin kautta. Olen kyllä antanut itselleni luvan vielä  imetyksen ajan löysäillä ja aloitan sen jälkeen vasta tarmokkaammin ton kuntoilun, tietysti oman jaksamisen ja ajan mukaan.

Jalat ja peppu saa aina iltasin vähän treeniä, kun poikaa hyssytellessä vähän jumppailee samalla, esim kyykkäämällä ja rytmikkäästi jalkoja nostelemalla :D ihan hauskaa puuhaa.

Mun pukeutuminen

Vaikka aika onkin välillä tiukilla, niin olen yrittänyt pitää kiinni mun normaaleista kauneudenhoitorutiineista + valikoida päälle välillä muutakin kuin vaan kotihousuja ja ensimmäistä paitaa mikä kaapista löytyy. Se piristää kuitenkin omaa mieltä kun vähän laittautuu, vaikka ei olisikaan tarkoitus lähteä kotoa mihinkään.

Tosin ilmat alkaa ulkona olemaan sen verran kylmiä, että se pitää ottaa jo pukeutumisessa huomioon ja farkkuihin en vieläkään mahdu :D Tykkään käyttää paljon legginsejä sekä kesät että talvet, ja talvella täytyy vuorautua muuten hyvin että ne on sitten vain jalat jotka palelee. Tosin onneksi tänä tulevana talvena saa ulkoilla oman tarpeen ja halun mukaan, kun en töissä ole. Vaunulenkille kun lähden, niin heitän ne kotihousut leggareiden päälle niin kyllä tarkenee :D legginsien päällä käytän paljon minihameita ja minishortseja, tai sitten pitkää neuletta tai toppia.

oisko ollu viime syksy

Pukeutumisessa tykkään käyttää oikeastaan kaikkia muita värejä paitsi vihreää ja keltaista. Kesällä mulla oli päällä paljon turkoosia ja pinkkiä ja muitakin kirkkaita värejä. Nyt syksyn tullen olen pitänyt päällä paljon ruskean sävyjä ja mustaa. Syksysin ja talvisin mulla on myös jalassa lähes koko ajan karvaiset säärystimet ja "pörrösukat".

Silloin kun mun maha oli vielä kiinteä ja pieni ( :D) niin käytin myös paljon leveitä vöitä vyötäröllä. Nyt saa vielä jonkin aikaa odotella että saan sen elementin takaisin mun pukeutumiseen :D Pukeutuminen rajoittuu myös tällä hetkellä niiltä osin, että pystyy käyttämään vaan sellasia vaatteita, mitkä on helppo pestä ja imetys onnistuu.


Viime talvelta.


eilisen asua

maanantai 14. marraskuuta 2011

Lastenhuone

Mulla ois ihan hirveä hinku päästä sisustamaan Oliverin huonetta, joka siis tällä hetkellä näyttää tältä



Ei Oliver omaa huonetta tule tarvitsemaan vielä ainakaan puoleentoista vuoteen, mutta kyllä mä sen huoneen valmiiksi haluan niin pian kuin mahdollista.

Ainoat huonekalut, jotka huoneeseen jää, on sohva, lipasto ja kirjahylly. Muut lentää mäkeen heti kun vain niitä kerkiää roudaamaan pois. Itseasiassa haluaisin tuosta sohvastkin eroon, mutta se on niin uusi, ettei oikein viittisi laittaa poiskaan.

Meinataan käyttää paljon värejä ja värimaailmaksi ollaankin ajateltu turkoosia ja limenvihreää. Seinät maalataan luultavasti samalla tavalla kuin muukin asunto, eli yksi seinä tummemmalla sävyllä ja loput vaaleammalla. Haluan myös tekstiilit iloisilla ja kirkkailla väreillä. Luultavasti siis ammutaan ihan kunnolla yli ton huoneen sisustuksessa, mutta eikös lastenhuoneen kohdalla niin saakin tehdä ;D

Yksi pakollisista hankinnoista on tottakai automatto, mikä kuuluu mun mielestä jokaisen pienen pojan huoneeseen. Lisäksi haluan jonkun pienen majasysteemin, kuten lastenteltan johonkin huoneen nurkkaan, sekä lattiatyynyjä ja mahdollisesti myös säkkituolin.

Kuinka aikasessa vaiheessa laitoitte lastenhuoneen kuntoon? Mitkä olivat niin sanottuja "pakko saada"-hankintoja?

torstai 10. marraskuuta 2011

Meidän päivä

Ajattelin vähän rustailla tänne meidän päiväjärjestystä, mikä tietysti on vain suuntaa antava, koska jokainen päivähän vauva-arjessa on erilainen :) nuo ajat myös ovat vähän sinne päin. En kirjannut ylös syöttöjä tai vaipanvaihtoja, mutta kummatkin toiminnot tapahtuu noin parin tunnin välein.

klo 8.30-10.30:  Jos herään ennen Oliveria: Pesen kasvot, syön aamupalan ja meikkaan, juurikin tuossa järjestyksessä :)

Jos kumpikin herää: Hoidan Oliverin aamupesut, joihin kuuluu vaippa-alueen, taipeiden ja kasvojen pesut, sekä vaihdetaan puhtaat vaatteet. Tämän jälkeen vähän aikaa hellitellään sylissä ja sitten poitsu saa katsella sitteristä kun syön aamupalan. Yleensä Oliverilla ei riitä kärsivällisyys tähän, vaan saan ahmia aamupalan samalla kun pidän poikaa sylissä ja Oliverihan ei halua olla sylissä muuta kuin pystyasennossa, joten se syöminen siinä samalla on hiukan ongelmallista :D.

Kun olen saanut joten kuten syötyä,  niin vähän lauleskelen pojalle ja kuunnellaan youtubesta rauhallisia lastenlauluja, kuten ihme ja kumma, päivänsäde ja menninkäinen yms. Saatetaan myös leikkiä leikkimatolla tässä vaiheessa hetken aikaa, jos Oliver ei vaikuta vielä väsyneeltä. Tässä vaiheessa viimeistään Oliver on tarpeeksi väsynyt nukahtaakseen ja mennään makoilemaan sänkyyn, jossa Oliver sitten nukahtaa joko mun rinnan päälle tai viereen samalla kun itse katselen leffaa. Kun poika on tarpeeksi syvässä unessa, niin käyn tekemässä omat aamutoimet, teen vähän kotihommia, istun koneella, syön ruokaa jne. kunnes Oliver taas herää.

Klo: 14-14.30: Käydään n. puolen tunnin vaunulenkillä, jonka ajan Oliver nukkuu ja uni saattaa jatkua vielä lenkin jälkeenkin, tai sitten tunnin parin päästä uudestaan.

 Klo: 15.15-18 Tomppa tulee kotiin ja tästä asti vuorotellaan siinä kumpi pitää poikaa ihan sen mukaan, miten poika nukkuu ja miten kummallakin on omaa hommaa työn alla. Jos Oliver ei aamulla ollut leikkimatolla niin nyt iltapäivällä sitten. Saatan myös itse kävästä lähikaupassa.

Klo: 18-19:30: Käydään koko porukka yhdessä n. puolen tunnin vaunulenkillä.


Klo: 19:30-20:15: Hoidan omat iltatoimet, kuten katson salkkarit, syön iltapalan ja hoidan omat iltapesut. Jos Oliverilla on kylpypäivä niin kylpeminen tapahtuu salkkareiden jälkeen :)

Klo: 20:15-22:00: Laitan Oliverille yöpotkarit jalkaan, jonka jälkeen hengaillaan makkarissa ja koitan saada herraa nukkumaan yleensä huonoin tuloksin :D näihin aikoihin pojalle puskee iltaväsyraivarit päälle.

Klo: 22: Jos Oliver ei vielä nuku, niin Tomppa ottaa hänet olkkarin puolelle nukahtamaan ja käyn itse nukkumaan.

Tämän jälkeen Oliver herää noin kahden tunnin välein syömään, kunnes taas noustaan ylös silloin klo: 8.30-10-30 :) Nyt vähään aikaan ei poitsulla ole tullut kakkaa yön aikana, joten yöt eivät ole olleet ihan yhtä rikkonaisia kuin aikaisemmin ja syötön jälkeen Oliver on nukahtanut samontein uudestaan.

Mutta tässä vähän osviittaa meidän normaalista päivästä. Tostahan ei nyt käy ilmi paljonko poitsu nukkuu vuorokauden aikana, tai sen tarkemmin syöttöjen tai vaipan vaihtojen määrää, eli niistä vielä sen verran, että pyrin pitämään sekä päivät että yöt mahdollisimman rauhallisina ja kiireettöminä, enkä tee sen suurempaa numeroa nukuttamisista, vaan yritän pojasta itsestä lukea, koska näyttäisi siltä että uni olisi tarpeen ja mennään sitten yhdessä köllimään tonne makkariin, jossa poika sitten pään silittämiseen ja hellimiseen nukahtaa. Vaipan vaihdan n. 3 tunnin välein + kakan tullessa ja syödä poika saa niin usein kun haluaa.



keskiviikko 9. marraskuuta 2011

rintaraivareita täälläkin

Otsikko kertoo kaiken....

Tähän saakka Oliver on saanut syötyä myös väsymyksestä huolimatta, mutta maanantai-iltana oli sitten ensimmäinen kerta kun ei onnistunut millään. Poika suutahti hirmusesti joka kerta kun tissi meni suuhun, eikä vaan kerta kaikkiaan suostunut imemään vaikka selkeästi oli nälkäinen. Reilun kahden tunnin ajan siinä tapeltiin, jonka jälkeen oli vaan todettava tappio ja ruvettava pumppaamaan pulloon. Pumppasin siinä sitten kauhealla vimmalla kaiken minkä irti sain, mikä sitten oli niin vähän että jatkettiin vielä korvikkeella. Vähän otti kyllä päähän, kun oma maito ei riittänyt, kun en olisi tuota korviketta halunnut vielä ottaa hommaan mukaan. Muuten poika on ollut ihan pirteä oma itsensä ja lämpöäkin ollaan seurailtu varmuuden vuoksi vähän tarkemmin.

Oliver onneksi jaksoi yöllä imeä, ettei tarvinnut ruveta uudestaan pullohommiin, mutta jouduttiin siinä pikkasen aikaa taistelemaan ja poika myös itki jonkin aikaa hysteerisesti, mitä hän ei öisin normaalisti tee...liekö sitten korvike aiheuttanut hiukan mahakipua?

Eilen päivälläkin Oliver imi ihan normaalisti, mutta sama hysteerinen itku alkoi taas illalla ja tällä kertaa vähän aikaisemmin jo kun aikaisempana iltana. Tällä kertaa sain poitsun imemään edes vähän, mutta se oli sen verran pieni määrä että pumppasin taas suosiolla pulloon. No tänään Oliver on jo kerran päivänkin aikana saanut samanlaisen raivarin, mutta jaksoi onneksi kutenkin lopulta imeä. Uskon kuitenkin että tänä iltanakin joudutaan turvautumaan pulloon. Kerta päivässä pulloruokintaa saa kuitenkin riittää, ettei koko imetyshomma mene ihan puihin, maitoa kun multa kuitenkin toistaiseksi vielä tulee.

Iskä pääsi sitten ensimmäistä kertaa syöttöpuuhaan mukaan, ja näytti kyllä siitä itseasiassa tykkäävän. Poikakin oli kyllä niin hellyyttävä näky. Itselle vain tuli heti pelko että tässäkö tää imettäminen sitten oli...omat fiilikset hiukan yllätti, kun silloin vasta tajusin kuinka tärkeä juttu toi imettäminen on mulle itselle, ei pelkästään lapsen hyvinvoinnin takia, vaan ihan sen äitilapsi-siteenkin takia, minkä imettäminen muodostaa mun ja Oliverin välille.

Mutta sitten iloisempiin asioihin, jos en täällä vielä ole muistanut hehkuttaa niin poitsu on alkanut suomaan meille hymyjä ja alkanut seurailemaan leluja :) voi meidän isoa pientä poikaa <3

perjantai 4. marraskuuta 2011

niin, onhan tuolla muuallakin elämää!

Meillä on tilanne nukkumisen suhteen rauhottunut, eli taisikin olla ihan vain muutaman päivän taantuminen silloin aikaisemmin... tänään Oliver on nukkunut päivälläkin niin hyvin että kerkesin vähän säätämään tän blogin kanssa. Viikonloppusuunnitelmia ei sen ihmeemmin ole, kotona ollaan ja äiti ja isi mässää kaikilla herkuilla niin paljon kun vaan kerkii. Mummulassa saatetaan kävästä mutta muuta ei ole suunnitteilla.

Olen alkanut nyt pikku hiljaa pohtia "reviirin laajentamista", elikkä Oliverin kanssa matkaamista vähän pidemmälle kuin vaan lähikauppaan, vaunulenkille ja mummulaan. Shoppailemaan mulla ei ole tarvetta päästä, mutta ihan vaan tuo keskustassa pyöriminen olisi ihan mukavaa, ei tarttisi kavereidenkaan aina tulla tänne meille, kun voisi niitä kaupungissakin treffata. Vielä tosin en ole bussiin uskaltanut vaunujen kanssa, mutta ehkä tossa jossakin vaiheessa vielä ennen kuin ilmat rupee kylmenemään.

Nyt on kovasti ollut esillä tuo julkisilla paikoilla imettäminen, mikä tietysti on sitten edessä jos sinne kaupungille tässä joku päivä eksytään. Tosin itse luultavasti etsin jonkun lähimmän sovituskopin, tai muun vastaavan piilon etten ihan missään puiston penkillä tai kahvilassa rupea tissiä vetämään esiin. En sitten tiedä minkä keksin itselleni tekosyyksi että tuonne kaupungille jaksaa raahautua, kun ei kerta nyt ole sitä shoppailutarvistakaan :D


Mutta ei mulla tällä erää muuta, rentoa viikonloppua kaikille!