torstai 23. helmikuuta 2012

Harjoitus tekee mestarin

Kuten olen jo aikaisemminkin täällä maininnut, niin Oliverilla on nykyään hirmunen tarve päästä itse eteenpäin. Luonnolliseti taidot ei kuitenkaan vielä riitä ryömimiseen. Olen kuitenkin lievittänyt pojan turhautumista laittamalla tämän välillä paljaalle lattialle, jossa nyt olisi kuitenkin paremmat mahdollisuudet päästä eteenpäin kuin peiton päällä. Itse asiassa näin se fysioterapeuttikin kehotti aina välillä tekemään. No tänään sitten laitoin pojun hetkeksi paljaalle lattialle, jossa hän hetken aikaa tarmokkaasti räpiköi ja alkoi sitten nuolemaan lattiaa :D:D no se siitä sitten.

Oliver haluaisi myös lähes jatkuvasti olla istuma-asennossa. Valitettavasti selän motoriikka ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt, jotta hän pysyisi istumassa ilman tukea. Istumaan oppiminen helpottaisi huomattavasti meidän arkea, koska se sattuu olemaan ainoa asento, jossa Oliver jaksaa itsenäisesti touhuta ja leikkiä. Tyynyillä tuettuna olen kokeillut syöttötuolia muutaman minuutin ajan ja siitä hän tykkäsi kovasti, kun vain oli leluja saatavilla.  Jäpikkä on myös löytänyt varpaansa, joilla onkin hauska leikkiä äidin sylissä istuessa <3

Kuvat ei ole tältä päivältä mutta tältä viikolta kuiteskin.


 

Eilen lattiaa puunatessani muistin taas yhden edessä olevan urakan. Nimittäin Oliverin lelujen pesun. Osa leluista on konepestäviä, joten senkus vain heittää koneeseen, mutta suurin osa kuitenkin pitäisi pestä käsin. Ongelmaksi muodostuikin nyt että missä mä ne oikein pesen? Kylpyammettahan ei tietääkseni saa käyttää mihinkään muuhun kuin vauvan kylvettämiseen. Siinä vaan olisi niin mahdottoman yksinkertaista hoitaa lelujen pesu. Meiltä kyllä löytyis jos jonkinnäköstä ämpäriä, mutta niitä on käytetty akvaarion putsauksessa, joten ne ei oikein sovellu tähän hommaan. Täytyykin tässä lähipäivinä tilata Tompalta jonkinlainen vati jossa homman voisi hoitaa.


Jostain syystä nappailen näitä naamakuvia aina juuri hiusten pesun jälkeen :D

Tompalla on taas kavereiden kesken Mahjong-ilta tuolla meitin keittiössä, joten kaipa sitä pitäs vähän siistiä paikkoja, että tänne kehtaa päästää ketään sisään :)

3 kommenttia:

  1. Jos lelujen pesuun ei käytä mitään tujua pesuainetta, niin miksei voisi ammetta käyttää? :)

    VastaaPoista
  2. mä pesen ainakin vaan lavuaarissa, jos on sellanen lelu mitä ei voi pesukoneeseen laittaa. kunhan desinfioi vaan lavuaarin ensin hyvin ni siinä on tosi iisiä pestä, ei tarvii erikseen ottaa ammeita tai ämpäreitä esille :)

    VastaaPoista