torstai 31. toukokuuta 2012

hellurei


Päivät on mennyt lähinnä ulkoillessa ja kirppiksellä ramppaamisessa. Nyt tosin ilmat hiukan heittelee. Yhtään ei tiedä rupeeko vettä satamaan vai aurinko paistamaan. Tänäänkin lenkillä ollessa välillä tuuli niin kovasti että vedin Oliverille peiton korviin ja välillä taas sai availla jumpsuitin vetskaria, ettei tulisi liian kuuma..

 Juuri päikkäreiltä herätty :D Meillä olisi nyt seuraavaa uniprojektia tiedossa! Oliverhan on tähän saakka nukkunut aika epämääräisesti päikkärinsä ja edelleen öisin heräilee muutamia poikkeusöitä lukuunottamatta. Nyt olisikin tarkoitus yrittää ihan ajatuksen kanssa pitkittää poitsun valveillaolopätkiä ja koittaa sillä tavoin saada aikaan vain muutamat pidemmät päikkärit. Uskoisin sen vaikuttavan positiivisesti myös yöunien laatuun. Eri asia sitten miten tääkin urakka sadaan onnistumaan :D Tuossa lenkillä ollessamme Oliver nukahti vaunuihin ja sisälle tullessa työnsin vaunut parvekkeen läheisyyteen ja avasin parvekkeen oven. En siis vähentänyt häneltä vaatteitakaan sisälle tullessa kun parvekkeelta tuli sopivan viileätä ilmaa. Tällä tavoin sain aika sopivasti pitkitettyä poitsun unia, täytyykin jatkossa tehdä noin. Meidän kulmasohvan ja dvdhyllyn väliin (jossa siis parvekkeen ovi sijaitsee) jää niin pieni rako, ettei vaunuja pysty työntämään parvekkeelle saakka.



Niinkuin kuvasta näkyy, ollaan myös rempattu Oliverin huonetta uuteen uskoon ja nyt se onkin muutamia juttuja vaille valmis :) kuvan sänky pitäisi vielä maalata, muutamia tavaroita heittää huoneesta pois ja vastaavasti myös hankkia muutamia juttuja. Loppusilaus sängyn maalaamista lukuunottamatta saa kuitenkin odottaa ensi syksyä, jotta ei turhaan tuhlailla meidän mökkirahastoa huoneeseen, jota poitsu ei vielä edes tarvitse. Kuvia huoneesta julkaisen vasta sitten, kun saadaan se kokonaan valmiiksi ;)

Bataatti kainaloon ja menoks! Joo ja älkää kysykö mitä toi bataatti tuolla lattialla tekee :D

Vielä muutama viikko, niin Tompalla alkaa taas normityöt. Tää vuorotyö on ollut ihan mukavaa vaihtelua, mutta kyllä sen Tompastakin huomaa, kuinka paljon se sen jaksamista verottaa. Meillä on niin paljon aina ohjelmaa päivisin, ettei toi vuorotyö oikein sovi meidän rytmiin. 



torstai 24. toukokuuta 2012

ihana päivä

Meidän lähipäiviin on sisältynyt uusia kokemuksia, ulkoilua, siivoilua, kuntoilua, kirppistelyä ja hammassärkyä. Ulkona on ollut niin hyviä ilmoja että mieli tekisi karata tätä sotkuista kämppää useamminkin pihalle. Vaikka täällä kuinka siivoisi, niin silti on tosi sotkuisen näköistä ja odotankin ihan kauheasti sitä päivää että saadaan toi Oliverin huone valmiiksi ja sitä kautta kaikki ylimääräinen tavara ulos tästä huushollista.

 Meillä on sisälämpötila joku 26 astetta, eli täällä lattialla pyöriskelee tällainen kesämies <3 ulos sitten saa laittaa vähän peittävämmät vaatteet.

RRÄYH!

Eilen Oliver pääsi ensimmäistä kertaa keinumaan! Lenkin päätteeksi oli vielä hieman aikaa ennen iltapuuroa, niin ajattelin huvin vuoksi testata mitä jäpikkä mahtaisi tuumia pihalla sijaitsevasta vauvakeinusta. Ja kyllähän se tykkäsi! Jätkä keinutteli niin hurjasti, että kengät ja sukatkin lensi tiimellyksessä jalasta :D Pihalta löytyisi myös hiekkalaatikko ja liukumäki, mutta niitä saa Oliver odotella luultavasti ensi kesään asti, ei taitais toi hiekkakakkujen teko vielä tuon ikäiseltä oikein luonnistua.



Tosiaan vuokrasin pöydän tuolta Porvoon toisella laidalla sijaitsevalta kirpputorilta ja siellä nyt ravataan sitten joka päivä ainakin vielä muutaman päivän ajan viemässä uutte rompetta myyntiin. Tänään pöytä näytti vielä varsin täydeltä, eli ei tänään viety enempää tavaraa. Pöydälle kuitenkin mahtui kaikki Oliverin pieneksi jääneet vaatteet jotka sinne raaskin viedä.Ihan muutamia vaatekappaleita jätin muistoksi. Hyvin mahdollista että joudutaan pitämään pöytää vielä toisenkin viikon verran.

Samalla reissulla käytiin pyörähtämässä Porvoon kevätmarkkinoilla. Tompalla oli hakusessa kannattamansa futisjoukkueen pelipaita, joten sitä siellä lähinnä metsästettiin. Tuuli aika kovasti, joten sai aikalailla kytätä Oliverin vointia, kun otettiin vaunujen sijasta rattaat mukaan. Jälkikäteen ajatellen vaunut olisi ollut paljon parempi ratkaisu kun ei siellä nyt turhan lämmin ilma ollutkaan. Tosin eipä jätkä näyttänyt missään vaiheessa kärsivältä, kunhan höpisi itsekseen ja söi aurinkolasiensa sankaa.

näitä en ostanut ;)

 Ensin pyörähdettiin Seppälässä, koska mulla oli tarvetta uusille bikinien yläosille. Yhdet biksut kuitenkin riitti kun bongasin ton neonpinkin topin mikä oli vaan pakko saada. Hintaa tuli yhteensä 16,95 € muistaakseni.
ja markkinoilta uusi asennebody meitin käskyttäjälle <3

Tänään on kyllä ollut tosi mukava päivä, vaikka eihän päivästä voi huono tullakaan jos kerta shoppailemaan pääsee ;D mutta ai että mikä päivän aloitus! Ensinnäkin Oliver nukkui koko yön heräämättä klo 21.00-6.00 ja nukkui vielä lähes kahden tunnin päikkärit aamulla. Hyvät yöunet saattoivat illalla annetun lääkkeen ansiota. Poitsu ihan selvästi kipuili hampaitaan illalla, kun jo nukkumaan menon jälkeenkin vähän itkeskeli. Mä vaan en uskaltais kovin usein sille antaa mitään lääkettä. 


 Vetäisin pitkästä aikaa verkkosukkikset jalkaan. Multa löytyy muutamat erilaiset verkkosukkikset kaapista, mutta aika säästeliäästi niitä käytän, kun ei ole pokkaa ihan joka paikassa niitä käyttää. Käyttäisin muuten varmasti useamminkin, mutta ne kun sattuu olemaan aikamoinen mielipiteiden jakaja, niin jotenkin helpompi vaan vetää päälle jotain tavanomaisempaa. Tosin ei kyllä saisi antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa omiin vaatevalintoihinsa.


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

kuulumisia


Kokeiltiin ensimmäistä kertaa hyppykiikkua ja ai että oli hauskaa :D niin lapsella kuin vanhemmillakin. Hiukan tosin oli säätöongelmia, kun ei heti meinannut löytyä hyvää korkeutta. Jätkä hihkui ja pomppi minkä kerkesi. Tosin sitten myöhemmin illalla kun kokeiltiin uudestaan niin ei se enää ollutkaan niin jännä juttu kuin ekalla kerralla, tai sitten ei vain huvittanut sillä hetkellä pomppia.


Herran suusta pilkottaa tällä hetkellä kolme kokonaista hammasta ja kahden hampaan alku. Ei siis ihme että hiukan on kiukuttanut toista. Jostain syystä se nyt sitten tehtailee niitä hampaita kaksi kerrallaan :D muita oireiluja on lämmönnousu. Normaalilämpö Oliverilla on keskimäärin 36.4 ja nyt se on jo parin päivän ajan huidellut 37. Ei olla kuitenkaan annettu lääkettä, koska lämmönnousu on niin pientä, eikä pojan vireystasossa muuten ole suuria muutoksia.

Nyt kun ulkona on jo niin lämmintä ja sisälämpötilakin on jotain 25 astetta, niin otettiin jo Oliverin kesävaatteetkin esille. Olen vähän arkaillut noiden lyhythihasten bodien kanssa ja muutenkin tuppaan pukea pojua ehkä hiukan liikaa. En vain jotenkaan luota siihen että se pärjäisi vähemmälläkin vaatetuksella. Ja tuntuu jotenkin työläältä, että jos ensin aamula laittaa pojulle lyhythihasen bodyn, sitten se ei olisikaan tarpeeksi lämmin ja pitäisi vaihtaa kesken päivän pitkähihaseen malliin :D rankkaa.  Mutta nyt rupeaa olemaan jo niin lämmintä että uskaltaa ottaa noi lyhythihaisetkin mallit käyttöön sisätiloihin. Yöllä käytössä on jo lyhythihainen ja -punttinen yöpuku ja päivisin paksujen housujen sijaan ohuemmat tai sitten ihan vaan puolipotkarit. Ulos ollaan kuitenkin vielä puettu lippiksen alle kypärämyssy (myönnän itsekin että se on näillä ilmoilla liikaa, mutta tuntuu että on liian aikaista ottaa se pois käytössä, kun poitsu kuitenkin paikallaan vaunuissa?), sukat käsiin (kyllä :D) sekä varmuudeksi peitto vielä mukaan. Käytin vaunulenkeillä pitkään hänellä jumpsuitia, mutta nyt sekin alkaa olla jo liian kuuma. Siirryin sitten nahkatakkiin, mikä ollessaan auki on ihan mukiinmenevä ratkaisu.

Kävin eilen tsekkaamassa tässä lähistöllä olevan kirpparin. Tai no kävin vaan pyörähtämässä ovella koska se oli jo kiinni. Tarkoituksena olisi tänään käydä kurkkaamassa sisätiloja ja kyselemässä pöytää. Mä nimittäin hukun tähän roina- ja vaatemäärään! Ahistaa kun meillä on täällä niin paljon ylimäärästä, käytöstä poistettua mutta kuitenkin rahan arvoista tavaraa ja sit kuitenkin olisi tarvetta saada ostettua uusia vaatteita ja tavaroita. Nytpä siis rohkaistun ja otan viimeinkin sen kirpparipöydän.


Muistan kun laittelin ensimmäisiä Oliverin pieneksi jääneitä vaatteita kasseihin niin laitoin varmaan kaksi kassillista erilleen sellaisia vaatteita mitkä ajattelin vielä säästää :D onneksi tulin järkiini. Kyllä mä muutamat bodyt pidän muistona itselläni, mutta suurin osa kyllä joutaa myyntiin. Muuten mä varmaan säilyttäisinkin osan noista, mutta kun ei meillä ole missään tilaa. Tääkin vaatekasa on hengaillut jo kuukausitolkulla tossa sohvannurkassa -,-

Nyt pitää mennä jatkamaan velvollisuuksia. Mutta vielä pitää hehkuttaa että Oliver nukkui pitkästä aikaa taas koko yön putkeen heräämättä, eli siis klo 21-6.00 ! Tämä siis toissa yönä ja viime yökin meni mallikkaasti yhdellä ylimääräisellä herätyksellä :)

Onko muiden vauvat jo siirtynyt kesävaatetukseen? Mitä puette vauvalle päälle, kun lähdette vaunulenkille?

rippijuhlaa

Keskiviikkona startattiin iltapäivästä sinne mun isovanhemmille. Aikaisemmin viikolla olikin jo puhetta, että meillä olisi luvassa helatorstaina kevään/kesän ensimmäiset juhlat serkkutyttöni rippijuhlien muodossa. Päätettiin, että kun kerran sinne asti lähdetään, niin ollaan samalla muutama yö mun isovanhempien luona. Kiireessä kun ei ole kiva valmistautua juhlintaan. Niimpä siis lähdettiin jo silloin keskiviikkona liikenteeseen. Tomppa oli aamuvuorossa ja mä pikkuhiljaa päivän aikana pakkailin kamoja, enkä lähtenyt edes ulos vaunuilemaan, kun yritin "säästää" Oliverin päikkäreitä automatkaa varten. No kuinka ollakaan herrahan nukkuikin koko automatkan! :) Osasyy saattaa olla se, että vaihdettiin turvaistuin isompaan ja mukavampaan malliin. Nyt jätkä nököttää kasvot menosuuntaan päin ja näyttää ihan siltä kuin nojatuolissa istuisi :D



Huomasi kyllä, että aikaisemmasta vierailusta oli vain kuukausi aikaa. Oliver ei nimittäin vierastanut mummua ollenkaan vaan muina miehinä vahtasi taas kattotuuletinta isomummun sylistä :D mun pappaa se sitten pelkäsikin oikein urakalla, kun häntä Oliver ei viimekerralla nähnytkään.

Jännitin vähän etukäteen, että miten mun isovanhemmat saa nukuttua, kun Oliver saattaa joskus öisin pitää vähän metakkaa ja niinhän se sitten pitikin, mutta mummu ja pappa vaan aamulla totes että tais poika nukkuu hyvin kun ei mitään ääntä kuulunu :D nooot. Poitsu heräili jatkuvasti yön aikana ja lopulta siinä puoli viiden maissa aamusta oli sitten todettava että on vaan parempi nousta ylös. Mun aamujen pelastuksena on onneksi Oliverin aamu-unet, mitkä poika nukkuu noin tunti aamuherätyksen jälkeen. Joskus saan puoli tuntia lisäaikaa nukkua, joskus harvinaiset tunnin tai puolitoista tuntia.

Huonosti nukutun yön jälkeen ei ihan heti päässyt juhlafiilikseen ja normaalin valmistautumisrituaalini sijaan mulla menikin laittautuminen vähän viime tinkaan vaikka aika rauhalliseen tahtiin sainkin meikkailla ja pakkailla tarvittavia tavaroita. Yleensä mä vaan tuppaan olemaan valmiina jo muutamaa tuntia tarvittavaa ennen ja nyt sitten sainkin itseni juuri sopivasti valmiiksi hiukan ennen lähtöä :D.

 ah sitä ruusujen tuoksua <3

 välillä halailtiin isin kanssa. Hitsi kun tajuttiin liian myöhään, ois nimittäin ollu hauskaa hommata Oliverillekin pinkki kauluspaita ni ois ollut miekkoset ihan samiksia. Jouduttiin sitten kauluspaidan puutteessa tyytymään perusbodyyn.

 serkun kanssa touhuilua

 Oliver pääsi prinsessan syliin  <3 ihan näyttäisi poika hiukan punastuvan

 Jos ymmärsin oikein niin valtaosa näistä oli päivänsankarin omin kätösin tehtyjä

 Ihanuusleipomuksia


Itse en oikein edusta tässä mutta tsiikatkaa toi Oliverin ilme :````D

Juhlat oli ihanat! Oliverkin sai nukuttua pienet tehotirsat siinä tiimellyksen keskellä ja jaksoi ihan älyttömän hyvin koko päivän. Toivottavasti päivänsankari itse oli tyytyväinen päivään :)

Juhlista matkattiin takaisin mummulaan, missä mummu sitten läiskäsi seuraavaksi äitienpäiväkakun pöytään :D mun kakkukiintiö oli jo sen verran täynnä, että tyydyin pupeltamaan muutamat sämpylät iltapalaksi. Sovittiin Tompan kanssa, että hän hoitaisi seuraavan yön heräilyt, jotta mä saisin kerrankin nukkua putkeen muutaman ylimääräisen tunnin. Aamulla mies sitten tokaisikin että olipahan aikamoinen yö :D huomasin sen kyllä itsekin, kun poitsu piti muakin siinä samalla hereillä. Taitavat olla ne ainaiset hampaat mitkä laittavat pojan heräilemään. 

Aamupalat syötyämme ja siinä hetken hengailtuamme pakattiin kimpsut kasaan ja lähdettiin matkaamaan kohti kotia ja Oliver nukkui taas koko matkan! Ihan käsittämätöntä ja niin mahtavaa! Toivottavasti se ottaa ton tavaksi :D Pakko muuten vielä kertoa, että silloin matkan aikana kun ajettiin juhlapaikalle, niin satoi vettä ja tää meitin pikkumies nauroi lähes sen koko matkan ajan ikkunan pyyhkijöille :D oli vissiin hassua kun sellaset kepit viuhuu edestakas..

Vaikka matkustelu on ihanaa ja kovasti jo odottelen kesän tulevia mökkireissuja niin on se vaan niin mahtavaa kun pääsee kotiin ja ennen kaikkea nukkumaan omaan sänkyyn! Mistä puheenollen sinne taidankin nyt painua samontein :)



maanantai 14. toukokuuta 2012

todistusaineistoa

 Nyt täällä mennäänkin peruuttamisen sijaan eteenpäin! Hitaasti mutta varmasti. Tosin edelleen Oliver pitää sitä peruuttamista parempana tapana liikkua kuin eteenpäin puskemista.
Tosiaan, jouduin siis syömään sanani, nimittäin kaipa tuota ryömimiseksi voisi kutsua, vaikka taktiikka onkin jätkällä aika mielenkiintoinen :D

 

Keskiviikkona suunnataan taas mun isovanhemmille tuonne Hämeen tienoille. Luvassa olisi serkkutytön rippijuhlat ja päätettiin nyt sitten vierailla ihan ajan kanssa ja jäädäänkin siis jopa kahdeksi yöksi sinne (iso)mummulaan, josta on lyhkänen matka juhlapaikalle. Viimeksi kun siellä päin käytiin niin kyseessä oli serkkupojan synttärit ja siis samaan perheeseen kuuluu tämä ripille pääsijäkin. Mukava nähdä taas sukulaisia!

torstai 10. toukokuuta 2012

villakoirien metsästystä

Mulla on tällä hetkellä päällä ihan älytön siivousvimma. Olen koko ajan hinkkaamassa vessaa, pyyhkimässä pölyjä ja ahdistuneena katselemassa joka nurkassa hengailevia rojukasoja, sekä Oliverin  keskeneräistä huonetta...

Tuntuu, että kaikkien muiden kodit on kodikkaita puhtaita ja kaikin puolin muutenkin viihtyisämpiä kuin tää meidän sikolätti. Vaikka meillä yleensä aina ihan siistiä ja puhdasta onkin. Onko muilla sama ongelma? :D

Voi olla että musta tuntuu tältä osin sen vuoksi, koska olen aina asunut omakotitalossa, missä se siivoominen ollaan tehty vähän eri mittakaavassa kuin tällaisessa kerrostalokolmiossa tarvitsee tehdä. Täällä saa imuroitua kymmenessä minuutissa kämpän läpikotaisin, kun taas puolentoista kerroksen omakotitalon imurointiin saa varata aikaa ainakin tuplasti sen verran. Toisin sanoen siis kun tän kämpän siivoominen käy niin nopeasti, niin ei yhtään tunnu siltä, että olisi muka ihan kunnolla siivonnut :D on mullakin ongelmat...

Kaikista eniten mua kuitenkin vaivaa tavarat, millä ei ole omaa paikkaa (plus ne kaikki ylimääräiset tavarat, mille ei ees tässä taloudessa löydy mitään käyttöä). No onneksi tilanne vähän helpottuu kun saadaan Oliverin huoneen seinät valmiiksi.

Oliver hivuttautui eilen hitaasti mutta varmasti muutaman sentin eteenpäin taktiikkanaan jonkinlainen ryömimisen ja konttauksen välimuoto :D Saankin siis vetää takaisin sen "en usko Oliverin lähtevän ryömimään"-kommenttini.

 Pitäs varmaan hommata vähän väriä iholle etten näyttäis niin kalmalta....

Tomppa on taas iltavuorossa. Se on tällä hetkellä työkaverinsa sijaisena ja näin ollen tekee vuorotyötä nyt parin kuukauden ajan.Tykkään hirveesti siitä sen normaalista työajasta, mikä on siis 7-15, mutta eipä tällainen vaihtelukaan mitään haittaa, vaikka onhan nää iltavuorot vähän kurjia. 

tiistai 8. toukokuuta 2012

motivaatiokatoa

Tuli tässä turhia suunnittelematta pidettyä pientä blogitaukoa, kun ei ole tää kirjoittaminen oikein innostanut. Mulla on niin paljon kaikkea muutakin tekemistä päivän aikana, eikä aika riitä millään kaikkeen mitä haluaisin tehdä. Nyt olenkin tämän blogihiljaisuuden aikana keskittynyt enemmän kaikkiin kodinaskareisiin, sekä koirien kanssa olemiseen (mitkä nyt ovatkin rutkasti tärkeämpiä asioita kuin joku blogin kirjoittaminen). Mutta enköhän mä pääse taas vauhtiin pikkuhiljaa.

Mutta niihin kuulumisiin. Oliverille putkahti kolmas hampaan alku ja jyrsimisvimma on kyllä tällä hetkellä huipussaan. Jätkä on myös ruvennut ihan yhtäkkiä hölpöttämään ihan mahdottomasti. TTÄÄÄTTTTÄÄTTÄÄÄ ja NÄÄNGGNÄÄNGGNÄÄ kaikuu koko ajan :D voi meidän pientä hurmuria. Toistaiseksi jäpikkä edelleen vain peruuttelee ympäri kämppää ja vähän kyllä luulen ettei se varmaan tule koskaan eteenpäin ryömimäänkään. Konttausasento on nimittäin hioutunut sen verran tukevaksi, että kun herra vain tajuaa alkaa liikuttamaan käsiä ja jalkoja tahdissa niin vauhti tulee olemaan varmasti päätähuimaava kun jätkä posottaa konttaamalla eteenpäin :) mutta nähtäväksi jää. Istuminen ei vielä luonnistu kun varpaat on niin hauskat ja niitä pitää koko aika kurotella.


 
Otin vaunuista koppaosan kokonaan pois ja hyvin on poitsu jaksanut nököttää puoli-istuvassa asennossa maisemia katsellen. Ja on kyllä ihan mahtavaa kun ilmat on ollut niin nättejä, että ulos pääsee oikeastaan milloin vain bongailemaan sammakoita ja fasaaneja ym ökkimönkijäisiä :D eilisellä lenkillä nähtiin papukaijakin, tosin ihan häkissä vaan.


Tän päivän urakkana oli hoitaa koirien turkit kesäkuntoon. Jatkoin turkinlyhentämisurakkaa, minkä aloitin jo tuossa muutamia päiviä sitten. Sen jälkeen pesin koirat, föönasin turkit kuiviksi samalla harjaten ja lopuksi vielä tasoitin saksilla. Ihanaa kun ei tarvitse sitten kesän aikana ylimääräisiä harjailla. Sitä paitsi koirillakin on huimasti parempi kesä, kun ei tarvitse olla hiostavassa ja tukalassa paksussa turkissa johon kaikki roskat tarttuu pistelemään. Mahdolliset punkitkin löytää samontein. Mistä tulikin mieleeni että pitäisi käväistä hakemassa apteekista matokuurit sekä tossa vähän lähempänä kesää jonkinlainen ratkaisu niitä punkkeja vastaan. Viime kesänä laitettiin kummallekin se niskaan menevä myrkkyliuos, mikä suojaa punkeilta muutaman viikon kerrallaan. Koko kesän aikana löydettiin yksi ainoa punkki, eli aika hyvin se tökötti toimi. Voipi olla että otetaan sama ratkaisu käyttöön tänäkin vuonna.



Leikitään muuten koirien kanssa usein niin, että laitetaan ne keittiöön hetkeksi odottamaan ja sillä aikaa piilotellaan makupaloja ympäri olohuonetta, mitä ne saa sitten käskyn kuullessaan ruveta etsimään. Oliver nauraa ihan kippurassa tälle touhulle :D muutenkin sen mielestä on hirveen hassua kun koira nousee takajaloilleen ja vielä hauskempaa on silloin, kun koira nousee ottamaan vaikka tv-tasolta makupalan suuhunsa.  Mutta pitemmittä puheitta voisinkin mennä vähän viihdyttämään tuota meidän lattiatasossa hengailevaa kolmikkoa :)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

vappu mäni

Vappu ei ollut ihan mun odotusten mukainen vaikka hauskaa olikin. Ensinnäkin kavereiden töiden takia päästiin aloittamaan vapunvietto vasta seitsemältä illalla, jolloin muu piknikkansa oli jo länsirannasta kaikonnut. Mulla siis oli odotuksena vapulta nimenomaan se, että näkisi mahdollisimman monta tuttua. Lopputuloshan oli sitten se, että näin yhden tutun koko illan aikana :D. Mutta onneksi seura oli mitä parhainta ja tosissaan hauskaa oli koko ajan.



Piknikillä jaksettiin istua urheasti muutaman tunnin ajan, vaikka kaikilla olikin jäätävän kylmä :D Meidän lisäks siellä ei ollut kuin yksi muu porukka.  Pakko kyllä ottaa uudestaan joskus kun aurinkokin sattuisi paistamaan. Tuolla oli kuulemma kyllä ollut porukkaa aiemmin iltapäivästä, mutta sitten kun aurinko lakkoi paistamasta niin porukkakin hävisi.




Tossa olikin koko kuvasaldo :D mun kamerasta loppu akku heti alkuillasta vaikka olin koko päivän sitä ladannut ja kaverin kameran akku oli jo valmiiksi tyhjä :D

Sit kun jengi oli saanut tarpeekseen siitä hytisemisestä niin lähdettiin muutaman mutkan kautta kohti Amarilloa, missä sitten vietettiinkin loppu aika. Meno oli hyvää ja porukkaa oli paljon liikenteessä (paitsi sitten niitä tuttuja).  Vähän jäi harmittamaan vaan kun ilta jäi niin lyhyeksi. Kaverit nimittäin yksi toisensa jälkeen lähtivät himaan jo puolen yön jälkeen ja jäätiin sitten yhden kaverin kanssa kaksistaan vielä hetkeksi. Jouduttiin mekin sitten lopulta luovuttamaan, kun viimeinen kyyti starttasi, eikä haluttu kävelli kotiin.

Pakko tunnustaa, että vaikka ilta jäikin lyhyeksi, niin ei ole vieläkään ihan normaali olo :D Eilinen krapula oli kyllä aika jäätävä ja mua harmitti hirveesti kun jäi vappumarkkinat ja kavereiden kanssa grillailut välistä huonon olon takia.Olisi ollut niin mukava lähteä koko perheen voimin kävelemään keskustaan. Noh, omapa oli vikani.