torstai 27. kesäkuuta 2013

19.6.13 = nahkahääpäivä

Vietettiin Tompan kanssa hääpäivää viime viikon keskiviikkona. Tomppa lähti pikkasen aikaisemmin töistä, vietiin Oliver mummilaan hoitoon ja lähdettiin siitä suoraan raflaan syömään. Päätettiin oikein repäistä ja mennä tällä kertaa jonnekin muualle kuin tuttuun ja turvalliseen Amarilloon :D Mä olen tosi kaavoihin kangistunut, mitä tulee ravintolasyömiseen. Tutkin AINA ruokalistan etukäteen netistä jo päiviä ennen ja ihan poikkeuksetta valitsen aina jonkin kana-annoksen, yleensä sellaisen missä on mukana ranskalaiset ja mahdollisesti vuohenjuustoa.



Ravintolaksi valikoitui Rafael`s Steakhouse, jota ollaan kyllä aikaisemminkin katseltu sillä silmällä, mutta eriävien mielipiteiden ja palautteiden vuoksi emme olleet siellä vielä käyneet. Hassua sinänsä, koska kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on pihviravintola ja siis varsinkin Tompalle aika oiva valinta. No, kuten arvata saattaa, Tompalle piffiä ja mulle kanaa.



 Kuten näkyy, oltiin ainoat asiakkaat koko paikassa :D mikä sinänsä ei oo mikään ihme, kun kello ei tainnut olla tossa vaiheessa vielä neljäkään.



 Tompalla oli tää sama paita polttareissaan

 jotain se sohii :D

 Tompan annos

 ja mun annos

 Mä olin niin pettynyt! Tompan pihvi oikein suli suuhun ja oli kaikin puolin ihan täydellinen annos ja mitä mun kanaan tulee! Sitkeintä mitä olen koskaan maistanut...eli se siitä. Tästä lähtien mäkin rupean tilaamaan härkää. Kuvassakin toi mun annos näyttää niin kauheen valjulta tohon Tompan annokseen kun vertaa :D hyh..
Kun saatiin ruoat vetäistyä, niin suunnattiin ostamaan torijädet jälkkäriksi. Niitä sitten romanttisesti nuoleskeltiin puiston penkillä istuen :D Ei valittamista.




Jätskien jälkeen suunnattiin Filmtowniin hakemaan säkilliset karkkia, ei tosin leffaevääksi, vaan mökkiviikonlopun herkuiksi.


Meillä oli n. tunti aikaa ennen leffan alkua, joten suunnattiin kotiin käyttämään koirat pihalla ja nautiskelemaan lasit skumppaa. Meiltä leffateatterille on vain parin minuutin ajomatka, joten ei tarvinnut pitää mitään kiirettä.

Tää oli mun eka kerta Porvoon uudessa Biorexissä ja olin itseasiassa vähän pettynyt noihin sisätiloihin. Mun mielestä leffateatterin pitää olla pimeä ja tunnelmallinen "luola" ja mua häiritsi hirveesti kun tuolla oli niin valoisaa.



Leffaksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen After earth. Toinen vaihtoehto olisi ollut kauhea kankkunen 2, mutta koska me tullaan sekin leffa vielä joskus näkemään, niin valittiin mielummin tuo toimintaseikkailu, mikä varmasti pääsisi enemmän oikeuksiinsa elokuvateatterin ääniefekteissä.


Leffa oli ihan huikean hyvä! Vaikka meillä suht kovat odotukset olikin, niin ne kyllä vielä ylittyivät! Kotiin päästyämme luettiin vielä vähän arvosteluita ja ihan hämmennyttiin siitä, kuinka huonoksi toi leffa oli haukuttu! Paskan marjat! Mun mielestä se oli ihan mieletön!


Oliverin mummille pullo kermalikööriä hoitopalkkioksi :)

Päivä oli kaikenkaikkiaan ihana, vaikka mitään kovin mullistavaa ei tehtykään. Elokuvissa olen viimeksi käynyt monia vuosia sitten, joten se jo itsessään oli mulle iso juttu :D Oliverkin oli tykännyt päivästä mummin kanssa :)

6 kommenttia:

  1. Kuullostipa kivalta toi teidän päivä. Eihän sitä aina tarviikkaan tehdä mitään hirveän erikoista. Kunhan saa aikaa viettää kahdestaan, niin se tekee hyvää parisuhteelle. Varsinkin jos on pieniä lapsia:) Kiva kun kirjotat taas!:)
    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä! Eihän siitä toisen seurasta ja kahdenkeskisestä ajasta pysty kunnolla nauttimaan, jos päivästä tekee kauhean hektisen. Näin se oli just sopiva vaikka kyllä mun on myönnettävä, että olisi ollut ihana istahtaa jokirantaan ison skumppapullon kanssa kun oli niin kiva ilma :D mutta kyllä senkin aika tässä kesällä tulee :) Kiva kuulla että on lukijoita :)

      Poista
  2. Toi Lemon-Lime on ihan sairaan hyvää! Meille se tuli valikoimiin vasta viime viikolla, mutta nyt jo yks kesto suosikki asiakkaiden keskuudessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtään ihmettele :) oli ihan törkeen hyvää! Toiseks mauksi otettiin sitruunalaku mikä sekin tosi hyvää

      Poista
  3. Kivan kuuloinen päivä teillä ollut! Ihanan raikas kesäasu sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä mukava päivä :) tollanen sopivan rauhallinen fiilistelypäivä. Toi mekko on jo joitakin vuosia vanha ja nyt muistin sen ottaa tuolta vaatekomerosta esille. Mukavan viileä kuumalla säällä päällä

      Poista