Kun pitää olla niin FIT

Eilen koiria ulkoiluttaessani kävelin lähipuistossa jätkäporukan ohi. Jo ennen kuin kerkesin ohittamaan porukan, olivat he jo kerinneet arvostelemaan kroppani kovaäänisesti keskenään. Tissit oli hyvät, mutta persettä ei kuulemma ollut? No ei kai sitä etupuolella olekaan, toi kommentti kun oli jo heitetty ilmoille ennenkuin olin selkä heihin päin.

Tämä huvittava kohtaus, sai mut miettimään tätä nykyajan ulkonäkökeskeisyyttä. Olen toki varma, että vaikka jätkäporukassa onkin mukava arvostella naisten ulkoisia avuja, niin tuskin kukaan (tai ainakaan kovin moni) oikeasti pelkästään sitä ulkonäköä katsoo? Tai ainakaan sitä, onko perse tarpeeksi hyvä suhteessa tissien kokoon?  Eiköhän se luonne ja ns. sisäinen kauneus merkitse kuitenkin enemmän. No, jätetään tämä omaan arvoonsa ja mennään itse aiheeseen!

Mä olen  huomannut, että aina kun innostun ihan satalasissa kuntoilusta, niin auttamatta kaikki muu jää vähäisemmälle huomiolle. Vaatteet vaihtuu mukavampiin, kampaus ja meikki yksinkertaisemmaksi ja kengät käytännöllisempiin. Huumorintaju heikkenee, miehen kanssa nyhväily ei innosta jne.. Toisin sanoen energiaa ja ymmärrystä ei enää riitä muuhun kuin siihen kuntoiluun. Mun omalla henkilökohtaisella arvoasteikolla näen korkeammalla kuitenkin sen, että jaksaa elää ja nauttia, en suinkaan sitä, että kroppa on viimeisen päälle kuosissa. Luulisi muutenkin sellaisen naisen tekevän paremman vaikutuksen, joka osaa heittäytyä ja nauttia elämästä täysin rinnoin, eikä vain mieti, miten esimerkiksi ulkona syöminen rikkoo tiukkaa dieettiä tai ei kerkiä tehdä mitään hauskaa, kun täytyy viipottaa joka päivä salille. On sitten kehonkoostumus mikä tahansa (siis kunhan pysytään suht terveellisissä rajoissa), niin kyllä mä näen sellaisen naisen viehättävämpänä, joka on jaksanut panostaa ulkonäköönsä ja on iloinen ja elinvoimainen, kuin naisen, joka on ihan supertimmissä kunnossa, mutta ei jaksa nähdä muuten vaivaa ulkonäkönsä suhteen. Oishan se toki ihanteellista, jos samaan aikaan osaisi nauttia täysillä elämästä ja pitää kroppansa superhyvässä kunnossa, mutta se vaatii jo taitoa ja kyllähän siihen toki moni pystyykin. Mulla vaan se kultainen keskitie on vielä vähän hakusessa.

Kun ajattelen itseäni vaikkapa 4 vuotta takaperin, niin olin hyvin erilainen silloin kuin nykyään, niin kropaltani kuin mieleltänikin. Liikunta ei kuulunut kovin suurena osana elämääni, mutta hauskanpito ja elämästä nautiskelu sitäkin enemmän. Omaan ulkonäkööni en ollut kovinkaan tyytyväinen, mutta silloin se ei edes vaivannut mun mieltä eikä rajoittanut millään tavalla elämää. Söin mitä halusin ja milloin halusin, pidin hauskaa kavereiden kanssa ja niin pois päin. Nyt ei saa kuitenkaan käsittää väärin! Mä olen enemmän, kuin tyytyväinen siihen, että olen löytänyt terveellisemmän tavan elää, koska on varmasti sanomattakin selvää, että mun kroppa voi nykyisin erittäin paljon paremmin, kuin mitä silloin. Kaikessa kun on kääntöpuolensa..Mä kuitenkin kaipaan sitä vanhaa Tanjaa, joka ei ollut ihan näin pinnallinen, kuin mitä nykyään.

Nykyään olen tyytyväisempi ulkonäkööni, kuin mitä olen koskaan ennen ollut. Samalla kuitenkin tietynlainen spontaanius ja elämästä täysillä nauttiminen ja sitä kautta ehkä se tietynlainen nuoruuden tunne on hiipunut. Ainakin jos vertaan nykyistä itseäni siihen muutamien vuosien takaiseen minään.

Sitä on itse itselleen se pahin arvostelija. Ei kukaan muu noteeraa sun kropan pieniä epäkohtia, jotka susta itsestä tuntuu niin kovin suurilta ja ylitsepääsemättömiltä. Mietitäänpä vaikka mua ja mun miestä. Meidän molempien paino on heitellyt jonkin verran suuntaan ja toiseen tän yhteistaipaleen aikana. Tottakai silloin kun mies oli intissä, niin se oli jonkin verran paremmassa fyysisessä kunnossa kuin mitä sen jälkeen. Mut arvatkaa mitä. Mä en ole huomannut ulkonäöllisesti mitään eroa! En missään vaiheessa. Koska yksinkertaisesti mä en vaan keskity sellaisiin asioihin, eikä se kiinnosta mua. Toki jos toinen lihoisi tai laihtuisi ihan kauheasti lyhyessä ajassa, niin tottakai se tulisi noteerattua. Mutta joku kymmenen kilon heitteleminen ei näy mun silmiin missään.   Mussa se tosin on tainnut näkyä, kun kehon koostumus on nykyään aivan eri kuin ennen :D ja täytyy kyllä myöntää, että vaikka mieleltäni olisinkin ollut vapautuneempi silloin joskus, niin en mä sitä kroppaa enää takaisin ottaisi :P

kesä 2009

kesä 2013

Tämän kesän projektina on liikuntamäärän vähentäminen ja vähäisemmän liikuntamäärän hyväksyminen, elämästä nauttiminen, spontaanius ja ennen kaikkea antaa itselleni lomaa tästä pinnallisesta maailmasta ja oppia hyväksymään se tosiasia, että olin mä sitten koostumukseltani millainen tahansa, niin se ei määrittele mua ihmisenä, vaan ihan muut asiat :)