Lähipäivien meininkejä

Tämän postaustauon aikana Oliver on kerinnyt oppia jos jonkinnäköistä taitoa. Ensimmäinen äiti-sana putkahti tuossa n. viikko sitten jätkän suusta ja konttaamaankin hän lähti yks kaks viime viikonloppuna. Lempitouhua on myös nousta tukea vasten seisomaan, läträtä koirien vesikupissa, sekä kiipeillä jos jonkinnäköisissä paikoissa. Kirjoittelin tuossa joku aika sitten siitä kun Oliver innoissaan tutustui pihalla olevaan vauvakeinuun. Innostus olikin vain väliaikainen ja nykyään poitsu näyttää keinuessaan lähinnä huonovointiselta, joten se harrastus jäi lyhyeksi.

Jätkä on ottanut oikein tehospurtin kehityksessään, mikä on kyllä varsin hämmentävää :D nimittäin se yksi aika tärkeä taito on kuitenkin mielestäni hiukan jäljessä. Puhun nyt istumisesta. Oliver ei nimittäin vieläkään nouse istumaan itse¨ja istumaan laitettaessa istuu selkä köyryssä varpaitaan maistellen. Tosin pikkuhiljaa sekin taito tässä ajan mittaan kehittyy ja osaa Oliver jo pieniä hetkiä istua selkä suorassakin ja onhan hän syöttötuolissakin istunut jo kuukausia. Tuo liikkuminen on vain ollut hänen mittapuullaan tärkeämpi taito ja sen vuoksi nämä paikallaan olo-harjoitukset ovat jääneet vähemmälle.

Tässä sekalainen kasa kuvia kuluneista päivistä

Meillä on toistaiseksi vielä pinnasänky ylimmällä tasolla ja nyt näyttäisi siltä että pitäisi laskea sitä hiukan alemmaksi. Pinnis on jo jonkin aikaa ollut yksi laita laskettuna kiinni meidän sängyssä, mutta nyt kun jätkä pääsee kapuamaan meidän sängyn puolelle (olen muutamana aamuna herännyt siihen että Oliver on mun naamalla) niin olisi aika irrottaa sängyt toisistaan. Tänäänkin kun koitin tossa jumppailla, niin vähän väliä oli pakko käydä vilkasemassa että poika pysyy omassa sängyssään ja kerran sen sai siirtääkin takaisin omaan sänkyynsä. Joo, onhan meillä toki se näytöllinen itkuhälytin mutta en jaksanut virittää sitä :P Tähän päivään saakka kun Oliver ei edes ole päässyt kuin puoliksi meidän sängyn puolelle.

Viime viikonloppu vietettiin taas mun isovanhemmilla tuolla Forssan seudulla, tällä kertaa tosin hiukan ankeammissa merkeissä, nimittäin hautajaisissa. Oliver pääsi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti hoitoon, kun ei haluttu sitä kirkkoon ottaa mukaan. Kaikki oli mennyt loistavasti ja teki varmasti sekä pojalle että mulle hyvää pieni irtautuminen. Itse asiassa hoitoon jättäminen oli paljon helpompaa, kuin olin kuvitellut. Mulle on tärkeää, että Oliverilla on elämässään paljon tuttuja ja turvallisia ihmisiä ja on ihanaa huomata, että Oliver viihtyy muidenkin kuin vanhempiensa seurassa. Oliver kun itsekin on niin monelle henkilölle todella tärkeä.