Vielä monta viikkoa

Jännä miten ajatukset lentää niin suuntaan ja toiseen koko ajan. Mökillä ollessa sitä välillä melkein unohti olevansa raskaana kun oli niin asennoitunut lomafiilikseen. Nyt kun on kunnolla päässyt kotiutumaan, pyykkivuori hoidettu, koti siivottu pariin otteeseen ja muutenkin jotenkin palautunut "arkeen", niin on ollut taas aikaa mietiskellä että näin on taas aika rientänyt ja parin kuukauden päästä sitä pitäs sitten olla äiti. Koko loppuelämänsä ajan sitä on vastuussa toisesta ihmisestä.
Sitä miettii, että miten siinä voi mitenkään onnistua? Miten pystyy kasvattamaan uuden ihmisen? Miten siihen voi ikinä etukäteen valmistautua, saati sitten joskus olla valmis sellaiseen vastuuseen? Entä kuinka paljon vanhemmuus tulee meitä muuttamaan?

Raskaus on niin ihanan kamala ja samalla niin kamalan ihana asia. Millään ei jaksaisi odottaa, että saisi jo sen oman lapsensa syliin ja pääsisi aloittamaan uuden luvun elämässään, mutta sitten toisaalta on kuitenkin kiitollinen näistä muutamasta jäljellä olevasta viikosta, jotka saan viettää Tompan kanssa kahden. Se, että saadaan Tompan kanssa yhdessä lapsi, on parasta ja ihaninta mitä mulle on ikinä tapahtunut, enkä voi oikein vieläkään käsittää sitä.